tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kukkuu!

Sellaista vain ilmoittelen, että blogini löytyy nyt myös Bloglovinista ja Blogilistasta.
Yay, vihdoinkin saan jotain aikaan!

Palailen pian. Tällä kertaa todella pian.

Sillävälin voit rauhassa miettiä, josko haluaisit lahjoittaa minulle 104,81€. Asoksen unelmakengät haluavat, että ostan ne.

Voisit myös tosiaan seurata blogiani Bloglovinissa tai Blogilistassa.

Terkkuja pikselikeittiöstä.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Picking up the pieces

Heippa vain taas. Tai no taas ja taas, onhan tässä taas tovi jo vierähtänyt.(nevergonnagiveup)
Totta tosiaan, vuosi vaihtui ja joulukin meni matkoihinsa. Bloginikin sai uuden ilmeen. Elelen edelleen tasaista päiväkodintätielämääni ja jatkan turhasta stressaamista minkä kerkeän. 

MANU ♥

Joulun vietin Ilmajoella kotoisissa tunnelimissa liian ruoan ja löhöilyn parissa. Uskomattoman kahden viikon pituinen joululomani vietin oikeastaan lähes kokonaan Ilmajoella seuranani äippä, Pizna ja elämäni rakkaus a.k.a. Manu.
Vuosi vaihtui kirotusta kirottuun Lontoon sijaan (syyt ovat hyvät) Nokialla Alinan palatsissa. En vielä koskaan ole ollut näin iloinen jättäessäni mennen vuoden taakseni. 2011 oli aika lailla suolesta.



Ja sitten FOOOOOOOOSSSH, nykyhetkeen:
Viikko sitten lähdin Annan kanssa Helsinkiin, tarkoituksenamme kohdata elämämme tarkoitus, tunnetaan paremmin nimellä Gym Class Heroes. Kyseinen poppoo esiintyi 16.1. Tavastialla ja keikka oli liian mahtava sen enempää puittavaksi. en pysty vieläkään pukemaan sitä yleisfiilistä sanoiksi. Yövyimme keikkaseuramme ja pitkäaikaisen ystäväni Nean luona. Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu.
17.1. meni koomatessa. Oltiin Annan kanssa molemmat ihan poissa raiteilta edellisen illan takia. Päätettiin mennä leffaan hyödyntämään Superpäivän tarjouksia, ja leffavalintamme oli Hysteria. Olin niin kuolemanväsynyt että nauroin ja puolinukahtelin vuoron perään koko elokuvan ajan.

POST RAUMATIC GCH RELATED DEPRESSION
Viikonloppuna Helsinki tuli luokseeni kylään. Ystäväni Johanna päätti tulla Tamperevisiitille ja majoittui luokseni. Helsingissä Anna nukkui vieressäni hengitysraotta, joten sain hänen pirullisen influenssatyyppisen ratkaisun itselleni. Oma versioni vaan sisälsi kuumeen sijaan 34 asteen alilämmön. Tämä ei silti estänyt Johannaa ja minua nappaamasta Maria ja Oonaa haaremiimme ja suuntaamasta Rumaan. Selvin päin kuin vanhoina hyvinä päivinä! Mulla oli todella hauskaa ja seura oli erittäin maittavaa. 
Illan teemabiisi oli Jet:n Are You Gonna Be My Girl. Ultimaattinen tunnelmannostattaja!
Seuraava aamu näytti tältä


Aikamme MTV:tä tuijoteltuamme päätimme lähteä syömään. Mun elämäni ysi hämäävimmistä/häiritsevimmistä asioista on se, että arviolta puolet mun kavereista on töissä McDonald's:ssa ja kukaan niistä ei osaa puhua enää muusta kun mäkistä ja vielä mäkkikielellä! Wtf? Oli siis mitä luontaisimpaa että suuntanamme oli mäkki.
Tuli muuten syötyä.

KAUNIIT YSTÄVÄNI + MARSU
KAAOS vs. TAITEENI
WTF, BABY? WHERE ARE YOU FROM?
Lauantai-illan suunnitelma oli mennä kierimään Klubille selvin päin, sillä olo ei ollut parantunut entisestä, vaan ruumiinlämpöni heittelehti edelleen pahemmin kuin mielialani. Seurueeseemme kuului lisäkseni Johanna ja Anna, sekä myöhemmin Alina ja Sointu. Klubille sai jonottaa taas ihan mukavasti, mutta oli se sen arvoista. Ilta sujui rattoisasti. ja ei aikaakaan kun tajusin että pilkkuun asti oli riehuttu taas kerran. Seuraava kuva liittyy hädin tuskin mihinkään...
JALAPEÑOLEIPÄ!♥


Tänään sitten käytyäni äänestämässä Haavistoa presidentiksi, tulin kotiin ja jumituin katsomaan vaalituloksia. Kyllähän se Haavisto meni tokalle kierrokselle. Tuuletin hieman. 

En ymmärrä miten en koskaan ole pitänyt otsistani otsiksena.
Välillä oon tyytyväinen hiusteni kätevyyteen.


Vaikka huomenna on vapaapäivä, nyt nukkumaan. Odotan innolla josko uusi puhelimeni saapuisi vihdoin Ilmajoelle huomenna. Fingers crossed.

Nighty night. x

maanantai 21. marraskuuta 2011

Hunting peace with Jane Doe.


Päiväni lähti käytiin mitä mainioimmin: herään siihen, että äitini soittaa mulle klo 07:15. Tasan puoli tuntia aikaa keretä ovesta ulos tai  bussista myöhästyminen on taattu. Yö on mennyt kuunnellessa naapurini joulukonserttia. Mariah Careyn All I want for Christams is you on kärsimystä etenkin klo 01 tienoilla soitettuna. Siinä sitten alan kokkailemaan eväitä töihin ja lähden kuin lähdenkin klo 07:45 kiirehtimään keskustorille. Huomaan vain hetken käveltyäni, että penikkatauti taas vaihteeksi puskee päälle ja itku silmässä + kivun kourissa silti jatkan matkaa ripeästi. bussi lähtee 07:58 ja oon pysäkillä 07:56. Huh, kerkesin. 
Bussi ei koskaan saavukaan, joten myöhästyn töistä.

Kotiin tulen kaupan kautta klo 16 jälkeen. Olen säästölinjalla Lontoon matkan takia, joten ainoa asia, jota saan ostaa, on ruoka. Jippii.

Mutta koska mulla ei ole parempaakaan tekemistä (eipä..) esittelen ostokseni, kuten paremmissakin piireissä tehdään. Yleensä esiteltävät ostokset kun tuppaavat olemaan kaikenlaista päällepantavaa tms, ajattelin olla niin Hipster Kitty, että mieluummin esittelen harvinmaisen mielenkiintoiset ruokaostokseni! How cool! 
Okei, ei oikeestaan.
Tämäkin homma kusi siihen, että oon hävittänyt kamerani siirtojohdon.
Oikeesti, WTF?

Kerran hukkasin viinipullon. Löysin sen n. 2h etsintöjä suoritettuani pakkasesta. Jäässä oli.


Homma kusee. Onneksi tänään tulee Huippumalli haussa ja Despikset. Oon levoton.

Ex-Oh-Ex-Oh
- Jenni

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kuitti.

Ei sitten mitään sanottavaa!
Oon niin kuollut näihin aamuheräämisiin jo näin kahden viikon jälkeen. Kello 06:00 ei ole millään tavalla inhimillinen aika herätä!
Tänään protestoin ja torkutin puoli tuntia pitempään kun normaalisti ja en juonut aamukahviani. Tulos: äkänen Jenni-täti meinaa nukahtaa aamupalapöytään. Onneks kuuden vanhoja ei tartte syöttää, olis voinu olla lusikka parilla muksulla nenässä.

Tällä hetkellä mua pitää hengissä:
- puolen tunnin mittaiset suihkut (anteeksi maapallo)
- porkkanalaatikko
- persimonit
- kahvi
- MTV
- kalenterini järjestelmällisyys
- Burana 

Kaikki sisäistyy tässä kuvassa.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Oh fuck.
12 päivää vajaa 2 kuukautta on kulunut siitä, kun viimeksi viitsin/jaksoin/kykenin kirjoittamaan sanaakaan elämästäni. Ehei, ei mulla mitään syytä tähän. Ei suinkaan!
Oon vaan yksinkertasesti aikaansaamaton aina sillon, kun sille päälle satun. turha tätä on enempää mennä vatvomaan. Tästä on tulossa tämänastisen elämäni pisin tuskaliain päivitys, että Sinä siellä, ONNEA.

PÄIVITYSPÄIVITYKSEN OSA 1.
Alanyapostaus!


14.10.-22.10. vietin lomaillen Alanyan auringossa leikkien Alanyan kuningasta.

  • En ruskettunut yhtään, vaikka vietin min. 4 tuntia päivässä rannalla maaten.
  • Baarissa/bilettämässä en käynyt kertaakaan loman aikana.
  • Pinja meinattiin ostaa viidelläsadalla kamelilla.
  • Vaihdettiin hotellihuonetta kahdesti, hotellia kerran.
  • Sairastuin pahaan ruokamyrkytykseen ja kammoan nykyisin pizzaa.
  • Uhmasin korkean paikan pelkoani.
  • Söin. Paljon. Ylläri.
  • Eksyin siskoni kanssa Istanbulin lentokentällä.
  • Ostoksiini kuului mm. 2 hupparia, 3 paitaa, pari korua, hätävarana ostettu laukku, lompakko, korkkarit, Absolut Vodka Vanillaa, turkish delighttia ja kahdet aurinkolasit.

Seuraavista kuvista selkeytystä edelliseen..


Omnomnommnomm.
Omnomnomnomnomm.




ruokamyrkytyskuva = alltimelove.



Matka meni rattoisasti, mutta olin kyllä todella onnellinen, saapuessamme takaisin Suomeen. Mulla on aivan kamala lentopelko ja korkeanpaikankammo. Olen ylpeä itsestäni etten tirauttanut kuin pari paniikkikyyneltä aina lentoon lähtiessä.


PÄIVITYSPÄIVITYKSEN OSA 2.
Bilepostaus!


Musta on varmaan tullut vanhus. Tällä tarkoitan sitä, etten enää osaa juhlia. Mulla on tullu käyttöön tällanen epämääräinen kaikki-tai-ei-mitään -tyyli, ja useimmin lähtiessäni johonkin ulos tuulettamaan päätä, saan niin järkyttävän päänsäryn, että ilta loppuu lyhyeen. Silti kuin ihmeen kaupalla on musta ilmaantunut sopivaa ja vähemmän sopivaa materiaalia useista karkeloista.. Ehkä en vielä jääkään eläkkeelle.
Seuraavassa harvat sopivat.

c m.p.

c satu


PÄIVITYSPÄIVITYKSEN OSA 3.
Työpostaus!

Minä olen väsynyt. Todella, todella väsynyt. Vihdoin oon päässy työn makuun ja loppua ei tule. Kahta eri työtä tällä hetkellä siis teen, eli promootiohommien lisäksi olen Jenni-täti. Jenni-täti on mun uusi erikoinen alter egoni, joka herää klo 6 joka arkiaamu hoitamaan lapsia päiväkotiin.
Vaikka päiväkotityö on rankkaa, on se myös yllättävän hauskaa.
Parasta koko paikassa on tahattomasti hauskat lapset.

Heikki, 5v : "NYT SE ILO IRTOO"
Minä: "Heikki nyt lopetat sen alasti juoksemisen.."

PÄIVITYSPÄIVITYKSEN OSA 4.
"kaikki muu"-postaus!


  • Minua harmittaa, ettei mulla ole ollut aikaa ystävilleni viimeaikoina.
  • Johanna tulee tänne viikonloppuna, jes!
  • Lähden Soinnun, Alinan ja Miken kanssa Lontooseen uudeksivuodeksi!
  • Värjäsin hiukseni oranssiksi, niistä tuli viininpunaiset.
  • Mun pitäs mennä nukkumaan, jotta jaksan mennä huomenna töihin.

Siinä pahimmat.
Skarppaan nyt.
Adios lovers,
-Jenni