torstai 18. elokuuta 2011

Trust is like a mirror. You can fix it if it's broken...

...But you can still see the crack on that motherfucker's reflection.

Siihen päivän ladygagailut. Katsoin just MTV:ltä (joka on muuten mun yksi ja ainoa rakastaja - nimim. Sohvaperuna_92) Gagan ja Beyoncén videon Telephone ja tajusin, että edellämainittu lause sopii tämänhetkiseen elämääni kuin norsu valtamereen. Ei siitä sen enempää, siirtykäämme tärkeämpiin/vähemmän tärkeisiin asioihin.





Tämänpäiväinen missioni, a.k.a. "Mene työkkäriin", lievästi sanottuna putosi takamukselleen. Näin virallisesti työttömäksi lukeutuessani, oli tarkoitus mennä viemään työkkäriin muutamia todistuksia, jotta virkaihmiset uskoisivat, ettei kaltaiseni Einstein päässyt minnekään opiskelemaan.
Matka alkoi sutjakkaasti, ja olin työvoimatoimiston edessä hyvissä ajoin, kun huomasin:
työkkäriin ei ole ovea > työkkärin edessä on kaivuutyö meneillään > työkkäriin ei pääse kummaltakaan puolelta rakennusta.
Siinä sitten hermostuksissani luovutin ja menin ikkunashoppailemaan. Mitään ei jäänyt mukaan, mutta löysin söpön hatun, jonka huomenna aion itselleni rohmuta.
Sen pituinen se.

(Tarkennukseksi voisin myös mainita, että olin väärän rakennuksen eli vanhan työkkärin luona. Uusi toimipiste on ollut muualla kuulemma jo monia kuukausia. Tämähän nyt on vain pieni sivuseikka.)

Loppupäivän vietin ystävieni Oonan ja Marin kanssa lahnaillen.
Aikaansaimme mm seuraavaa:
- Marin hiusten värjäys (not-so-important)
- Onnistunut mitääntekemättömyys
- Hyvänlaatuinen koomailu
- Erittäin suuri määrä huonoja juttuja
- Pulsun laukun löytö (sisältö: käsipyyhepaperia ja tyhjähkö lompakko)
- Ylenlyöty möliseminen ihmiskorvan sallimilla taajuuksilla
Great success, sanoisin! Nämä tytöt ovat niitä... (Hitto en keksi mitään tarpeeksi kornia)
... Jotka ovat aikeissa myydä minut orjaksi Norjaan. I really do love them.




Näin kun ystäväaihe on käsittelyssä on pakko sanoa, että mulla on hirmunen ikävä mun ystävää Alinaa. Albe on tällä hetkellä Italiassa töissä, ja täten olen ollut yli puolet kesästä ilman Amazoniani. Huh.



Biisi jota parhaillaan kuuntelen kertoo, noh, ei niin hyvästä ystävästä.
Siitä hyvä teemabiisi tulevalle yölle.

Nyt on aika siivota. Kyllä, kello on 1:51. 
Yöt on tehty siivousta varten.


Nighty night, lovers & freinds.

- Jenni




tiistai 16. elokuuta 2011

Hello, lover



Vihdoin

Niin kauan jahkailtuani ja monta kertaa tämänkin homman alusta aloitettuani, päätin kuin päätinkin vihdoin aloittaa oman blogini kirjoittamisen. Mikä tekee tästä asiasta niin eriskummallista on se, että tämä on kaikenkaikkiaan 4. aloittamani blogi. Kyllä, neljäs. Kaikki edelliset on tullut poistettua ennen kun kukaan niitä sai edes lukea. 
Why's that? 
Ei mitään tietoa.

Asia josta luulisi että multa löytyy vähän enemmän tietoa, olen minä. Pientä infopätkää siis näin alkuun.
Olen siis Jenni, 19-vuotias tyttö Tampereelta. Alun alkujani oon Savonlinnasta, mutta muutin Tampereelle 16-vuotiaana kuultuani ilmaisutaidon kutsuhuudon ja tultuani tänne lukioon. Samalla mun porukat muutti Seinäjoen viereen Ilmajoelle, eli se on sit suunta johon matkustan kun käyn heitä moikkaamassa. 

Valmistuin ylioppilaaksi viime keväänä Tampereen Yhteiskoulun lukiosta ja koska en päässyt opiskelemaan haluamaani alaa, pidän nyt välivuoden. Suunnitelmia ei ole sen kummemmin, kun että töihin pitäisi päästä. Fingers crossed.  

Tänne blogiini tosiaan ajattelin kirjoitella näin mun elämästä: aina vapaa-ajasta vähempään vapaaseen aikaan, ystäviin, vaatteisiin, musiikkiin ja ylipäätään kaikkeen siihen mikä on mun sydäntä lähellä. Postailen tänne myös räpsimiäni kuvia ja muita mukavia löydöksiä.


Mutta nyt suuntaankin tästä kehittelemään ideoita tämän luomukseni varalle,
takaisin tulen pikemmin kun kukaan arvaakaan. 

xoxo Gossip Girl 
HEH HEH

- Jenni